keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Ensimmäinen Archicadtyö


Meillä oli eilen koulussa esitykset asuntosuunnittelun työstämme, jossa esittelimme asiakkaille mitä muutoksia tekisimme heidän asuntoon. Ideana oli siis suunnitella koko talon remontti Orimattilassa sijaitsevaan omakotitaloon. Olemme työstäneet viimeisen kuukauden tätä projektia, mutta vasta viimeiset viikot tehneet työtä archicadissa. Archicadin opetteleminen oli toisinaan raskasta, mutta rakastuin ohjelmaan täysin. Aionkin panostaa eniten siihen, että osaan käyttää archicadia oikein. Työtä tein pääsääntöisesti yksin kotona, joten kaikista ongelmista jouduin selviytymään yksin. Välillä tuntui, että kun pääsi yhden askeleen eteenpäin niin samalla joutui menemään kaksi askelta taaksepäin. Opetteleminen oli erittäin työlästä, enkä vieläkään osaa kuin ihan pienen osan koko ohjelmasta. Kuitenkin työn tekeminen oli niin mukavaa, että ei haitannut yhtään, että aikaa kului ja sosiaalinen elämä kärsi siinä samalla hieman. Palkitsevaa oli lopussa nähdä mitä oli saanut aikaiseksi. Vaikkakin näin jälkeenpäin huomaan pieniä sekä suuria virheitä työssäni. Täytyy kuitenkin muistaa olla itselleen armollinen. Myös on hyvä, että itse huomaan omat viat työssäni niin osaan sitten seuraavassa työssä tehdä asiat eri tavalla.

Archicadia käyttämällä on mukava huomata oma kehittyminen. Kolmen vuoden päästä, kun valmistun haluan palata katsomaan tätä blogipäivitystä ja miettiä, että tämä oli se ensimmäinen työ josta kaikki lähti. Tulen varmasti olemaan järkyttynyt, että miten tein näin kamalan työn tai, että voi ei kun en osannut mitään. Sitä reagtiota ainakin toivon. Hah.

Tämä viimeinen viikko oli myös siksi minulle rankka, koska sairastuin korkeaan kuumeeseen ja olen yhä kipeänä. Kuitenkin oli pakko saada tämä työ tehtyä ja esitettävä asiakkaalle. Buranan voimalla siis mentiin. Myös tämän takia huomasin, että pieniä virheitä työhön tuli. Kaiken kaikkiaan olen erittäin ylpeä itsestäni, että sain työni tehtyä. Varsinkin nämä 3D-saunakuva sekä -terassikuva ovat suosikkejani. 

Halusin tähän aluksi laittaa 3D- kuvat, koska ne ovat ehkä kaikista mielenkiintoisimmat. Seuraavaksi tulee vanha ja uusi pohjapiirrustus asunnosta, projektio- sekä leikekuvat.




























2D- kuvat teimme myös archicadilla. Archicadilla onnistuu parhaiten 3D- kuvat, mutta niinkuin näistä kuvista huomaa ei archicad tee 2D- kuvista kauhean selkeitä. Autocad on ohjelma, jolla tehdään pääsääntöisesti pohjapiirrustuksia, leikekuvia ja projektioita. Autocadilla piirrustuksista tulee paljon selkeämmät ja parempi laatuiset. Seuraavassa jaksossa opettelemmekin käyttämään autocadia, jolla haluan myös jatkossa tulla tekemään 2D- kuvat. 

Tässä on kalusteprojektio keittiön kalusteista. Kaapeissa ei ole kahvoja vaan ne avautuvat painamalla. Vesipiste on saarekkeella, josta en ottanut projektiokuvaa.


Tässä näkyy vasemmalla uusi pohjapiirrustus ja oikealla vanha pohjapiirrustus. Vanha pohjapiirrustus on aika sumea, joten toivottavasti saatte siitä jotain selkoa.

Halusin tehdä asunnosta valoisan ja avaran. Nykyinen asunto oli erittäin ahdas ja pimeä. Värimaailma oli myös synkkä. Kaikki seinät ja kalusteet oli puusta, mikä teki asunnosta hieman ankean. Halusin käyttää vaaleita sävyjä ja suuria ikkunoita, jotta asunto tulisi paremmin eloon. Myös halusin tuoda asuntoon arjen luksusta tuomalla takapihalle paljun ja tekemällä näyttävän saunan ja pesutilan.
 Viimeiseksi kaksi leikkauskuvaa asunnon olohuoneesta ja olohuoneen liukuovesta.


2 kommenttia:

  1. Blogisi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, vaikka en itse alaa opiskele niin siitä lukeminen kiinnostaa, juurikin tällaisesta opiskelijan näkökulmasta joka itsekin on tutustumassa asiaan. :) Hienolta näyttävät nämä luonnokset, hyvin kyllä näkee miltä koti livenä näyttäisi!

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että blogiani on mielenkiintoista lukea. Halusin juuri siksi tehdä tämän blogin, että pystyn tämän kautta paremmin näyttämään ihmisille minkälaista sisustusarkkitehtuurin opiskelu on, koska harva loppupelissä tietää mitä kaikkea se oikeasti pitää sisällään :) Aloin lukemaan myös sinun blogia, vaikutti erittäin hyvältä !

    VastaaPoista