keskiviikko 26. lokakuuta 2016

One Rainy Day In Stockholm


Mikä onkaan parempi tapa aloittaa syysloma kuin ottamalla hyvät ystävät mukaan ja suuntaamalla kohti Silja Line- terminaalia. Risteily kesti kaksi yötä, josta toisen päivän vietimme Tukholmassa. Halusimme lähteä risteilylle, jolla voisimme vain rentoutua ja viettää hyvää aikaa ilman minkäänlaista kiirettä.

Heti laivalle päästyämme kiiruhdimme buffettiin, mitä olimmekin kuumeisesti koko päivän odoittaneet. Buffetista löytyi kaikille jotakin herkullista syötävää- itse keskityin lähinnä jälkiruokiin hah.

Reissun aikana söimme hyvin, kävimme kylpylässä, kiertelimme kauppoja, katsoimme esityksiä ja pidimme hauskaa ihan vain omalla porukalla.






Alunperin ajattelin, että haluan saada paljon hienoja kuvia Tukholmasta ja kuvailla paljon erilaisia rakennuksia. Kuitenkin Tukholmassa satoi erittäin paljon, eikä kameraa voinut ottaa esille. Nämä muutamat ulkokuvat sain otettua katoksen alta. Kuitenkaan sade ei hirveästi haitannut meitä, koska keskityimme sillä aikaa shoppailemiseen. Ostimme vaatteita Zarasta, Hollisterista ja Urban Outfitteristä. Itse löysin lämpöisen talvitakin sekä pipon. Kävimme myös pyörimässä paljon muissa kaupoissa.




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti