tiistai 27. joulukuuta 2016

Omatekoisia joululahjoja

Minusta on ollut aina mukavaa tehdä osa lahjoista itse. Muutenkin rakastan sitä, että pääsen antamaan jotain hauskaa ja näkemään toisen ilmeen, kun hän avaa lahjan. Tämä fiilis on mahtava, varsinkin jos lahjan saaja vielä aidosti ilahtuu siitä. Itse arvostan omatekoisia lahjoja paljon enemmän kuin kaupasta ostettuja, vaikka se olisi aivan jotain pientä. Jos ei muuta keksi aina voi tehdä hauskan kortin tai leipoa jotain herkullista. Yleensä joululahjoiksi olen tehnyt erilaisia tauluja ja pienesineitä esim. viimevuonna tein salaattiottimet koivusta.

Tänä vuonna tein vanhemmilleni leikkuulaudan koivusta, johon tuli tammesta raidat. Myös tein kynttilöitä. Näitä oli tarkoitus tehdä enemmänkin, mutta jostain syystä oli niin paljon koulussa muutakin hommaa ettei aika mitenkään riittänyt. Kolme sai kelvata tähän hätään. Kynttilöitä annoin vanhemmilleni, Timon siskolle sekä Sisustussuunnittelijat SI pikkujouluissa yhdelle jäsenelle. Pidän suuresti kynttilöiden erikoisesta muodosta, joten olen ajatellut tehdä näitä enemmänkin eri korkuisina ja hieman erilaisina. Tein myös Timolle reseptikirjan, jossa oli hänen lempiruokiaan :)











Kuvissa näkyy leikkuulauta, jonka vanhempani saivat. Leikkuulaudassa niin kuin kynttilöissäkin halusin käyttää ns. " kierrätettävää puuta " eli puuta mikä olisi muuten mennyt roskiin. Eli en maksanut materiaaleista mitään. Koulullamme heitetään ylijäämä puut pois, joten halusin keksiä juuri näistä materiaaleista jotain mukavaa. Tuntuu pahalta heittää hyvää materiaalia pois, kun samalla niistä voisi loihtia vaikka mitä. Seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin miten kynttilät ja leikkuulauta syntyivät ja niiden eri välivaiheista.



lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulun taikaa






Vihdoin tämä ihana päivä on koittanut! Jouluja vieteltiin ensiksi Timon siskon perheen luona Orimattilassa. Oltiin siellä eilen yötä ja tultiin äsken takaisin vanhempieni luokse Lahteen. Timon siskolla leikittiin lasten kanssa, pelailtiin pelejä, saunottiin ja herkuteltiin. Vietettiin mukavaa aikaa yhdessä :) Äsken tosiaan saavuttiin tänne vanhemmilleni, jossa on meidän lisäksi siskoni ja hänen poikaystävä. Ihanaa olla vihdoin koko perhe koolla ja vielä joulua juhlistamassa :) Muutenkin ei voisi parempaa joulua toivoa! Saatiin molemmat Timon kanssa nähdä perheitämme ja olla vielä yhdessä. Kohta pääsemme jouluaterian kimppuun, jonka jälkeen saunomme ja avaamme lahjat. Ihanaa joulua kaikille  ♥


Ps. Tänäkin vuonna tein osan lahjoista itse. Näistä lahjoista kerron paremmin myöhemmin. Tämän kynttilän sai lahjaksi Timon sisko Veera :)

Rauhallista joulua... <3

lauantai 17. joulukuuta 2016

Viihtyisitkö sinä tässä sairaalassa?

Kuukausi sitten kerroin julkitilakurssin projektista, jossa pääsimme suunnittelemaan uudistusideoita Kouvolan Mehiläinen Oy:lle. Itse projektin suunnitteluun meillä oli noin 3 viikkoa aikaa. Mikä tuntui todella lyhyeltä ajalta, koska oli paljon uutta opittavaa. Meidän tuli suunnitella kaksi sairaalan kerrosta täysin uusiksi. Tehdä kaksi pohjapiirustusta, pohjapiirustus, jossa näkyy kaadettavat ja uudet seinät, kaksi alakattopiirustusta, projektioita ja havainne piirustuksia. Aluksi ymmärsin niin, että tekisimme projektia ammatticadin tunnilla autocadilla ja archicadilla, mutta jouduimmekin tekemään koko projektin itsenäisesti. Tämä tuntui hurjalta, koska itse ohjelmia ei tietenkään tässä vaiheessa voinut vielä osata niin hyvin. Tuli paljon ongelmia ja eteneminen oli hidasta. Täytyi itse kokeilla kaikkea, välillä vahingossa onnistui ja välillä vahingossa koko työ kaatui- helppoa ei siis ollut. Tein työtä periaatteessa jokaisena päivänä 14h kerrallaan, yöunet jäi vähiin ja kokoajan oli stressi päällä, että saako kaikkea ajoissa valmiiksi.

Onneksi kuitenkin kaikki valmistui ja juuri ajallaan. Keskiviikkona 14.12 esittelimme ideamme Mehiläisen edustajille. He olivat kiinnostuneita monien töistä ja pitivät siitä, että opiskelijat uskalsivat ehdoittaa erittäin erilaisia ideoita. 

Itse lähdin suunnittelemaan projektia niin, että tekisin mahdollisimman vähän rakenne muutoksia. Halusin nähdä miten tilasta voi saada hyvän ilman, että kaataa kaikki vanhat seinät. Ajattelin, että tämä tapa olisi oppimisen kannalta minulle parempi, koska yleensä työelämässä suunnittelukohteiden tilat on hyvin rajattuja, eikä suuria muutoksia pääse välttämättä tekemään.

Aluksi laitan tähän ennen ja jälkeen kuvia 8. kerroksen aula/toimisto tiloista. Tämä blogi muuttaa kuvien laadun aika huonoksi, varsinkin 2D- piirustukset näyttää epäselviltä vaikka oikeasti ovat paljon parempia. Toivottavasti saatte kuitenkin edes vähän ideaa kiinni.

Jälkeen






















Ennen

Alhaalla näkyy pohjapiirustus uusista 8. kerroksen aulatiloista. Rakenteet on periaatteessa samat, leikkihuone on keskellä mitä olen pienentänyt noin 60cm, sekä toimistoon olen lisännyt yhden uuden seinän. Laitan tähän myös ennen kuvia havainnollistamaan minkälainen tila oli alunperin. Ylhäällä on kuva uudesta aulasta ja vanhasta.

Opasteita ei ollut juuri yhtään ja huoneiden numerot oli erittäin pienellä merkityt. Halusin korostaa niitä, että ihmisten olisi helpompi löytää oikea huone ilman, että tarvitsee haahuilla tai kysellä muilta.


Ennen   

Jälkeen
Seuraavaksi kuvaa leikkihuoneesta. Minusta leikkihuone oli mukavan iso ja sen ympärillä oli suuria ikkunoita. Halusin pitää leikkihuoneen ennallaan, mutta uusilla materiaaleilla muuttuu tilantuntu täysin.

Ennen   


Jälkeen
Jälkeen                                 
Halusin, että sairaalassa vallitsisi ns. "metsä teema". Luonto auttaa ihmisiä parantumaan, joten halusin tuoda mahdollisimman paljon puuelementtejä sekä vihreää väriä ja kasvillisuutta tiloihin. Näin tilat ovat paljon viihtyisämmät.

Tähän väliin vielä yksi alakatto piirustus 8. kerroksesta. Raksit kuvastavat valaisimia.






















Seuraavaksi siirrymme 7.kerrokseen, jossa keskityin käytäväarkkitehtuuriin. Käytävä on yli 40 metriä pitkä ja 1,6m leveä. Aluksi oli vaikea pohtia mitä tilalle tekisi, jotta siitä saataisiin viihtyisämpi. Päätin lähteä tuomaan kolmiulotteisuuden tuntua tuomalla kattoon muotoa ja laskemalla sitä hieman alaspäin sekä tekemällä kuvioita lattiaan ja seiniin. Lattia viivat on tehty jokaisen lääkärihuoneen kohdalle, joten viivoilla on ideana näyttää tie oikeaan huoneeseen. Pirteä vihreän sävy tuo eloa tilaan. Tein myös muutamiin kohtiin syvennöksiä, johon pääsee istumaan. Näin tilaa saadaan enemmän, eikä käytävän tarvitse olla niin ahdas.

Ennen



Jälkeen
Jälkeen


Lopuksi vielä alakattopiirustus 7. kerroksen käytävästä. Piirustuksessa näkyy valaisimien paikat ja alakaton levyt. 

Hieman harmittaa, että kuvat näkyvät täällä blogissa näin huonosti, mutta noh kaikkea ei voi saada ! Työtä oli mukava tehdä, vaikkakin se oli näin alkuun erittäin haastava. Haastavaa teki työstä se ettei ollut ketään keltä pyytää apua. Kaiken yritin ratkoa itse.

Nyt kuitenkin tämäkin työ on saatu pakettiin ja eilen minulla alkoikin joululoma! Eilen juhlittiin Sisustussuunnittelijat SI ry:n pikkujouluja, johon liityin kuukausi sitten. Juhlissa oli todella mukavaa ja pääsin tutustumaan ihaniin ihmisiin. Nyt on mukava aloittaa rentouttava joululoma!

torstai 15. joulukuuta 2016

Nordea Innovation Prize- kilpailu

Tänään järjestettiin Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa Nordean Innovation Prize- kilpailun finaali, jossa olin mukana kolmen opiskelija toverini kanssa. Voitimme kilpailun jakoroskis ideallamme! Mahtava fiilis! 

Palataan hetkeksi viime talveen jolloin koulussa osallistuin ideasta innovaatioon kurssille.  

"Maailma tarvitsee tekijöitä, jotka osaavat toimia uudella tavalla sekä kehittää työympäristöjä, tuotteita ja palveluja. Tällä opintojaksolla toteutamme uudistavaa ajattelua. Opintojakso on osa innovaatio- ja yrittäjyysopintoja, joita voit jatkaa henkilökohtaisella opintosuunnitelmalla. Muita kokonaisuuteen liittyvät opintojaksoja ovat mm. Käyttäjälähtöinen innovaatioprosessi, Konseptointi ja tuotteistaminen sekä Sparrausprosessi. "

Kurssilla tosiaan oli ideana koota ryhmä eri alojen opiskelijoista. Minun tiimissäni oli kaksi liiketalouden opiskelijaa ja luokkatoverini. Kurssilla suunnittelimme erilaisia ideoita ja tuotteita sekä harjoittelimme pitämään tuote-esityksiä. Valitsimme yhden ideamme, jota lähdimme kehittämään pidemmälle. Käytimme idean suunnitteluun erittäin paljon aikaa. 
Halusimme paneutua nykypäivän kierrätys ongelmaan ja lähdimme suunnittelemaan jakoroskista. Ideaa mietimme erittäin pitkälle, teimme 2D- piirustuksia tuotteen toimivuudesta sekä 3D- piirustuksia. 

Itse ideasta en voi kertoa sen tarkemmin, koska todennäköisesti lähdemme jatkokehittämään ideaa ja ehkä tuomalla sen näytille Kouvolan Asuntomessuille 2019. Tämä kuitenkin riippuu siitä miten sitoutuneita tiimimme on työhön. 

Kuvassa pankinjohtaja (vas.) Mari Salovaara, Sonja Turunen, Sara Kurimo, Annika Lautala, Severi Kollanus, Nordean pankinjohtaja Harri Korhonen ja Kyamkin tiimivastaava Ari Lindeman




Lopulliset ideat esiteltiin kurssin päätyttyä koululla ja tämän jälkeen osallistuimme ideoidemme kanssa Nordea Innovation Prize- kilpailuun. Finaalissa oli 60-90 tiimistä viisi tiimiä. Palkinto on 750e. "Kilpailuun valitaan tiimityötaidoiltaan ja idean kehittelykyvyltään ja kaupallisilta mahdollisuuksiltaan tuloksellisimmat opiskelijatiimit"


Tänään aamulla tosiaan esittelimme intohimoisesti työmme Nordean pankinjohtajille Harri Korhoselle, Mari Salovaaralle sekä koulumme edustajille. Tuomaristo piti ideastamme ja esityksestämme ja voitimme kilpailun. Tiesin, että ideamme oli erittäin hyvä ja sitä on mielenkiintoista lähteä jatkokehittämään, mutta myös muilla kilpailijoilla oli loistavia ideoita, joten en odottanut voittoamme yhtään. Tammikuussa kokoonnumme taas tiimimme kanssa ja katsomme miten tästä eteenpäin jatkamme :)


tiistai 13. joulukuuta 2016

Photoshopilla testailua

Se on ihmeellistä miten omat luulot saattavat tehdä jostain asiasta täysin epäkiinnostavan, itse koin tämän photoshopin kanssa. Minulla on ollut photoshop lähes aina tietokoneellani, mutta en ole viitsinyt aikaisemmin opetella sillä mitään muuta kuin muokkaamaan kuvien sävyjä sekä piilottamaan asioita. En ollut ikinä edes leikannut ja siirtänyt kuvaa. Mikä on aika kummallista hah.

Jotenkin olen aina kuvitellut, että photoshopin käyttäminen on hirmuisen hankalaa ja miten minä nyt itse oppisin käyttämään sitä, kunnes eräänä iltana selailin internettiä ja löysin mahtavia photoshop tutorial videoita. Katsoinkin niitä heti kymmenen putkeen. Youtubesta löytyy erittäin hyviä videoita, joissa kerrotaan tarkkaan mitä tulee tehdä missäkin vaiheessa. Päätin lähteä kokeilemaan perässä luonnistuisiko tämä myös minulta ja näin photoshop luuloni muuttuivat kerta heitolla- tämähän on uskomattoman hauskaa!

En ymmärrä miten aikaisemmin olin niin ennakkoluuloinen koko ohjelmaa kohtaan, mutta tämä johtui täysin siitä, että minulla ei vaan ollut tietoa mitä kaikkea mielenkiintoista sillä voi tehdä. Harjoittelun aloitin Lost At Sea- videolla. Alhaalla näkyy ensiksi alkuperäisestä tutorial videosta kuva ja sen jälkeen minun versioni. Vaikka kuvat ovat lähes samanlaisia on niissä silti täysin erilainen fiilis. Löysin juuri sopivan tytön kuvan googlesta, joka sopi täydellisesti surulliseen merimaisemaan. Youtube on tosiaan täynnä erilaisia tutorial videoita, joita kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa. Pääset katsomaan Lost At Sea- videon tästä


Tämän harjoituksen jälkeen ajattelin lähteä suunnittelemaan omaa kuvaa, minkä toteutin nyt oppimillani tekniikoilla. Alhaalla lopputulos. Tanssiva nainen jäätiköllä. Täytyy kyllä myös jatkossa harjoitella lisää ja toteuttaa erilaisia kuvia.

Tärkeimpänä tässä kuitenkin huomasin, että ei pitäisi koskaan ajatella "en halua, koska en kuitenkaan osaa" vaan lähteä sillä asenteella, että aina pitää edes kokeilla, koska koskaan ei voi tietää vaikka se olisi juuri se oma juttu.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Kurimon historiaa

Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi on mukava muistella hieman oman suvun historiaa. Kurimon suvullani on pitkä ja mielenkiintoinen historia, josta asiaa ja tarinoita löytyisi kerrottavaksi vaikka kuinka paljon. Kerron tässä postauksessa lyhyesti mistä harvinainen sukunimeni Kurimo on peräisin. Myös kuvasin vanhempieni kodista muutamia Kurimon historiaan liittyviä kohteita. 

Palataan hetkeksi ajassa 1800- luvulle. Pappani isoisä Axel Backman (1822-1893) perusti yhteistyökumppaniensa kanssa Kurimon ruukin eli rautatehtaan Utajärvelle v. 1854 Kurimuksen kosken partaalle. Ruukin toiminta oli kannattavaa, ja vuonna 1862 sen tuotanto oli noin 560 tonnia takkirautaa. 1860-luvun lopun nälkävuodet vaikeuttivat ruukin toimintaa, ogelmia syntyi valssauslaitoksen tulipalosta sekä velkaa kertyi niin, että yrityksestä piti luopua.

" Backman oli lahjakas ja ammattinsa hyvin taitava, hänhän valmisti ensimmäisenä maailmassa järvi- ja suomalmista terästä, mutta samalla hän oli suureellisuuteen taipuvainen. Hänen aikanaan elettiin Kurimossa komeaa elämää tuntematta huolta huomisesta. " (utajarvi.fi/kurimon ruukkiyhteiso)

"Axel Backman oli yksi Kurimon ruukin perustajista ja sen ensimmäinen patruuna.Hän oli lahjakas ja ammattinsa hyvin taitava, mutta hänelle oli tärkeää myös makea elämä. Kurimossa juhlittiin ja juotiin kalliita ranskalaisia viinejä. Perimätieto pitääkin juhlimista yhtenä syynä Kurimon konkurssiin." (utajarvi.fi/kuvagalleria)

Axel Backman sai vaimonsa Anna Sofia Hjeltin kanssa 11 lasta, joista yksi on isäni pappa myös nimeltään Axel Backman (1852–1921).

Perinnöksi meille on jäänyt juuri nuoremman Axelin tavaroita, joita esittelen teille hieman nyt. Axel oli merikapteeni ja tämä arkku on yksi hänen matka-arkuistaan. Arkusta löytyy paljon upeita uniikkeja yksityiskohtia. On mahtavaa, että tälläinen on ajan saatossa säilynyt. Arkulla on suuri tunnearvo minulle ja toivon, että jonain päivänä saisin sen omaan asuntooni.





Nuorempi Axel Backman suoritti merikapteenin tutkinnon v. 1880 Itä-Intiassa. Siellä hän kuljetti erilaisia aluksia ja osallistui myös Burman ja Englannin väliseen sotaan, joista ansioistaan sai Englannin kuningattarelta Victoria-mitallin. V. 1901 hän muutti Amerikkaan Georgian osavaltioon, jossa hän perusti farmin. Arkku on näiltä ajoilta. Axel palasi takaisin Suomeen v.1904 ja osti Ylöjärveltä Runsaan kartanon.     V. 1909 hän muutti Ylöjärveltä Asikkalaan perheensä kanssa, mihin rakennutti suuren huvilan Vääksyn kanavalle.



























Nuorempi Axel oli myös lahjakas taiteilija. Hän maalasi etupäässä meriaiheisia tauluja. Valitettavasti meille on jäänyt muistoksi vain tämä yksi taulu, jossa voidaan nähdä isopappa matkustamassa Amerikkaan arkku mukanaan. Ehkäpä olen perinyt maalausintoni juuri häneltä. heh. Taulu lienee maalattu 1800- 1900- lukujen vaihteessa.

Suomen itsenäistymisen jälkeen oli tapana muuttaa sukunimiä suomalaisiksi, joten Backmaninkin sukunimi muutettiin Kurimoksi Kurimon ruukin mukaan.
Pappani Harry Kurimo (ent. Backman) (1909-1969) toimi metsätyönjohtajana. Hän osallistui talvi- ja jatkosotaan, joista sai monia ansiomitalleja. Pääasiallisesti Harry asui Vääksyn kanavan huvilalla, jossa myös isäni Pertti Kurimo on viettänyt lapsuutensa.
Tämä uusi testamentti on alkuperäisesti nuoremman Axel Backmanin vaimon Anni Backmanin. Isäni perheessä isomummoni luki tätä raamattua hänelle jokaisena iltana ennen nukkumaanmenoa. Raamattu on erittäin kaunis, koska se on kirjoitettu vanhalla käsialalla. On hienoa miten hyvin se on säilynyt yli 100 vuotta. Raamatun päällä on nimikyltti, joka oli Vääksyn huvilan ovessa. 

























Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kurimon_ruukki
http://www.utajarvi.fi/download.php?id=110&type=101
http://www.utajarvi.fi/kylat/sarkijarvi/kuvagalleria.php?sivu_kieli=fi&indx=5
http://www.kirjastovirma.fi/utajarvi/kurimo

maanantai 5. joulukuuta 2016

Vanhan naulakon päivitystä



Asun pienessä 25 neliön vuokra-asunnossa Kouvolassa ja välillä harmittaa, kun haluaisin remontoida ja muuttaa asuntoani, mutta koska se ei ole omani eikä se ole kummoisen kokoinen, ei siihen voi suuria muutoksia tehdä. Kuitenkin minua oli jo pitkään häirinnyt eteisen ruskea naulakko mikä teki jo valmiiksi pienestä eteisestä vieläkin ahtaamman tuntuisen. Päätin lähteä maalaamaan naulakon valkoiseksi, jotta se sopisi paremmin muuhun sisustukseen ja toisi valoa ja avaruuden tuntua tilaan. Minulta onneksi löytyi kotoa valmiina kaikki tarvittavat tarvikkeet. 
Ensiksi irrotin naulakon seinästä ja lähdin hiomaan sitä eri vahvuisilla hiomapapereilla. Pienempikin hiominen olisi varmasti riittänyt, mutta halusin varmistaa, että pinta oli varmasti hyvä ja tasainen. Tämän jälkeen maalasin naulakon kolmeen kertaan jokapuolelta. Maalasin myös pidikkeet. Tähän kuluikin paljon enemmän aikaa mitä olin alunperin ajatellut. Lopputulokseen olen kuitenkin erittäin tyytyväinen. Pienellä muutoksella on suuret vaikutukset tilan kannalta. 
Alhaalla näkyy kuva alkuperäisestä tummasta puusta. Otin kuitenkin naulakon niin kiireellä alas, etten muistanut ottaa siitä kuvaa paikoillaan.  

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulutunnelmaa

Vihdoinkin se kauan odoitettu joulukuu on saapunut! Joulukuu on ehdottomasti koko vuoden lempi kuukauteni. Rakastan kaikkea jouluhömpötystä, joululauluja, koristeita, valoja, jouluherkkuja ja napakkaa talvisäätä! Ihanaa! 

Vaikka joulua pääsääntöisesti juhlitaan vain muutaman päivän ajan, niin minusta on mukava fiilistellä joulua koko kuukauden.

Joululahjoja miettiessäni päätin käydä katsomassa minkälaisia petivaatteita H&M Homessa on. Keräsin ylös tavaroita, joista pidin erityisesti, ja päätin koota mood boardin. Huomasin, että tällä hetkellä harmaa sävy on ehdoton suosikkini. Melkein kaikki mitä löysin oli jotenkin päin harmaan sävyisiä. Yksi suosikki sävyni on myös vuonon vihreä, mikä sopii myös hyvin jouluiseen tunnelmaan. 

Oikealla olevat harmaa kuviolliset petivaatteet kiinnitti heti huomioni. Saatan pyytää nämä joululahjaksi, koska hintaakin oli vain 20e. Olen aika säästeliäs ihminen, enkä tykkää yhtään ostaa/saada kalliita asioita. Tottakai laadusta voi maksaa, mutta jotenkin erittäin harvoin raaskin ostaa mitään kallista. Joten 20e petivaatteet tuntuvat hintansa puolesta erittäin hyvältä. En sitten tiedä kuinka pehmeää ja kestävää kangas on.

Mukaan otin myös muutamat joulukoristeet. En löytänyt oikeastan mitään muita joulukoristeita kuin nämä, jotka olisivat olleet mieleiset. Olenkin ajatellut, että jos aikaa vaan riittää voisi tänä jouluna itse askarrella ainakin osan joulukoristeista.

Mukavaa ensimmäistä joulukuun päivää kaikille !