torstai 15. joulukuuta 2016

Nordea Innovation Prize- kilpailu

Tänään järjestettiin Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa Nordean Innovation Prize- kilpailun finaali, jossa olin mukana kolmen opiskelija toverini kanssa. Voitimme kilpailun jakoroskis ideallamme! Mahtava fiilis! 

Palataan hetkeksi viime talveen jolloin koulussa osallistuin ideasta innovaatioon kurssille.  

"Maailma tarvitsee tekijöitä, jotka osaavat toimia uudella tavalla sekä kehittää työympäristöjä, tuotteita ja palveluja. Tällä opintojaksolla toteutamme uudistavaa ajattelua. Opintojakso on osa innovaatio- ja yrittäjyysopintoja, joita voit jatkaa henkilökohtaisella opintosuunnitelmalla. Muita kokonaisuuteen liittyvät opintojaksoja ovat mm. Käyttäjälähtöinen innovaatioprosessi, Konseptointi ja tuotteistaminen sekä Sparrausprosessi. "

Kurssilla tosiaan oli ideana koota ryhmä eri alojen opiskelijoista. Minun tiimissäni oli kaksi liiketalouden opiskelijaa ja luokkatoverini. Kurssilla suunnittelimme erilaisia ideoita ja tuotteita sekä harjoittelimme pitämään tuote-esityksiä. Valitsimme yhden ideamme, jota lähdimme kehittämään pidemmälle. Käytimme idean suunnitteluun erittäin paljon aikaa. 
Halusimme paneutua nykypäivän kierrätys ongelmaan ja lähdimme suunnittelemaan jakoroskista. Ideaa mietimme erittäin pitkälle, teimme 2D- piirustuksia tuotteen toimivuudesta sekä 3D- piirustuksia. 

Itse ideasta en voi kertoa sen tarkemmin, koska todennäköisesti lähdemme jatkokehittämään ideaa ja ehkä tuomalla sen näytille Kouvolan Asuntomessuille 2019. Tämä kuitenkin riippuu siitä miten sitoutuneita tiimimme on työhön. 

Kuvassa pankinjohtaja (vas.) Mari Salovaara, Sonja Turunen, Sara Kurimo, Annika Lautala, Severi Kollanus, Nordean pankinjohtaja Harri Korhonen ja Kyamkin tiimivastaava Ari Lindeman




Lopulliset ideat esiteltiin kurssin päätyttyä koululla ja tämän jälkeen osallistuimme ideoidemme kanssa Nordea Innovation Prize- kilpailuun. Finaalissa oli 60-90 tiimistä viisi tiimiä. Palkinto on 750e. "Kilpailuun valitaan tiimityötaidoiltaan ja idean kehittelykyvyltään ja kaupallisilta mahdollisuuksiltaan tuloksellisimmat opiskelijatiimit"


Tänään aamulla tosiaan esittelimme intohimoisesti työmme Nordean pankinjohtajille Harri Korhoselle, Mari Salovaaralle sekä koulumme edustajille. Tuomaristo piti ideastamme ja esityksestämme ja voitimme kilpailun. Tiesin, että ideamme oli erittäin hyvä ja sitä on mielenkiintoista lähteä jatkokehittämään, mutta myös muilla kilpailijoilla oli loistavia ideoita, joten en odottanut voittoamme yhtään. Tammikuussa kokoonnumme taas tiimimme kanssa ja katsomme miten tästä eteenpäin jatkamme :)


2 kommenttia: