keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Juhannus hulinat!









Jostain syystä en ole koskaan pitänyt Juhannusta niin erikoisena juhlana. Ehkä se johtuu siitä ettei meillä ole ollut omaa mökkiä, missä sitä olisi viettänyt. Viimeiset pari kertaa olen onnekseni saanut viettää Juhannukset jonkun kaverin mökillä. Kuitenkaan tänäkään vuonna ei mitään suurempia odoituksia ollut. 

Torstai- iltana pakkasin tavarat ja kylmälaukut mukaan, hyppäsin Lotan kyytiin ja lähdimme kohti Lieksan upeita maisemia. Mökille lähdimme hyvällä kaveriporukalla, joten tiedossa oli erittäin loistava reissu. Kuitenkin tämä Juhannus yllätti minut täysin!

Olin varautunut sateisiin ja kylmään säähän, mutta koko viikonlopun ajan Lieksassa oli lähemmäs 20 astetta lämmintä, eikä sadetta näkynyt ollenkaan! Täydellistä!

Perjantaina heräsimme suhteellisen ajoissa. Teimme aamiaista, jonka jälkeen siirryimme pihalle rentoutumaan ja köllöttelemään. Pelailimme Mölkkyä ja illan tullen Aliasta. Teimme super maukasta grilliruokaa ja suussa sulavia lettuja! Illalla saunottiin, uitiin, tanssittiin ja pidettiin yhdessä hauskaa!

Reissu oli kokonaisuudessaan aivan täydellinen. En olisi voinut parempaa Juhannusta odoittaa. Parhaatystävät rinnalla ja hyvä meininki. Täytyy taas pian keksiä uusi mökki tai jokin muu vastaava reissu, ennenkuin kesän hyvät päivät loppuvat kokonaan. (Jos edes alkaisivatkaan)












 Ps. Paras kuva viimeiseksi! Tämän kuvan ottaminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin olisi voinut kuvitella! Kamerajalan unohdettua kotiin täytyi kamera sijoittaa erään kiven päälle, mikä valitettavasti sijaitsi pienen matkan päässä. Siitä sitten itselaukaisin päälle ja muutama sekuntti aikaa juosta paikalleen. Sain juosta kunnon verenmaku suussa ja kerran lensin naamallenikin ! Kuvia pääsimme ottamaan 4-5 kertaa uudestaan, jolloin vasta saimme tämän yhden kuvan, jossa vihdoin kaikki näkyivät. HAH. No ainakin hauskaa meillä oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti