sunnuntai 12. helmikuuta 2017

STOCKHOLM FURNITURE AND LIGHT FAIR 2017








Oon uskomattoman iloinen, että lähdin katsomaan minkälainen tunnelma Tukholman huonekalumessuilla oli!

Päätimme toteuttaa reissun yhdessä luokkatovereideni kanssa. Ihan kaikki eivät päässeet, mutta oli meitä silti huimat 16 henkilöä. Lähdimme risteilylle turusta M/S Viking Grace laivalla. Halusimme nähdä minkälaisen sisustuksen Vertti Kivi oli suunnitellut laivaan. Olihan se upea! Myös laivan buffetti oli erityisesti mieleeni heh. 

.. ja sitten takaisin asiaan! 

Messuilla oli monta eri hallia, ja paljon nähtävää. Onneksi meillä oli koko päivä aikaa kierrellä. Messuilla oli paljon enemmän toinen toistaan taidokkaampia ja mielenkiintoisempia töitä kuin olin aluksi ajatellutkaan. Mielestäni oli upeaa, että varsinkin Green house puolella oli erittäin villejä ja erilaisia huonekaluja, valaisimia kuin kaikkea muutakin abstraktia ja makeeta. Siellä olikin nuorten suunnittelijoiden ja opiskelijoiden työt esillä.

Messuilta sain mukaani paljon inspiraatiota ja ymmärrystä siihen, että mitä rohkeammin uskaltaa lähteä kokeilemaan sitä parempi lopullisesta työstä voi tulla. Villit ja hauskat ideat on se juttu!

































Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti